Kahden noviisin liitto on lähtenyt luistamaan yllättävän hyvin. Sen sijaan liittoomme oli hankala lisätä kolmanneksi pyöräksi blogi, sillä sen perustaminen ja kirjoittaminen ovat meille uusia ja vieraita asioita. Mutta olemme halukkaita oppimaan uutta - joskus jopa yrityksen ja erehdyksen kautta. Blogimme käsittelee kasvutarinaa kahden naisen näkökulmasta matkallamme noviiseista mestareiksi. Blogimme kirjoittajat edustavat kahta roolia, toinen on tietämätön aktori ja toinen viisaampi mentori, jotka yrittävät oppia toisiltaan elämän tosiasioita naisena ja työntekijänä olemisesta sosiaalialalla. Meitä yhdistäviä tekijöitä ovat naiseus, äitiys, ala ja kiinnostus lapsia ja nuoria kohtaan. Olemme molemmat mennä viipottavia huithapeleita, jotka ovat innostuneet juoksemisesta. Olemme halukkaita kehittämään omia vahvuuksiamme ja hyväksymään heikkoutemme.